Treenit 11.2.

Aloitimme treenit reippaina, toiset vähemmän reippaina, jo klo 9. Omat unihiekat oli ravistelteltava alkulämmittelyn aikana, sillä olihan Elena jo lähtenyt ennen kukonlaulua Oulusta meitä ohjaamaan.

Ensimmäisenä ryhdyimme viilaamaan Lähtövirttä. Tosin ensimmäisten minuuttien jälkeen jo selvisi, että vielä ei ollut viilaamisen aika, vaan edelleen oli kerrattava askelkuvioita ja sitä, mitä seuraavaksi tulikaan. Siis "voimia Elena"! Moni oli poissa, sillä eletäänhän suurinta flunssakautta, joten tanssin tuiskeelle oman haasteensa antoivat ns. haamutanssijat.

Sitten Sot-tease. Hymynaamat olivat hyvässä muistissa, joten siinä päästiinkin etenemään seuraaviin haasteisiin. Tanssijoiden välistä virtasi kuoron muodostama joki, jonka molemmin puolin "riitelevät" Eloveenat ja aika paljonkin fiinimmmät neitokaiset (huom. kumpaankohan minä mahdoin kuulua) yrittivät puida nyrkkiä toisillensa. Suurinta haastetta meille edelleenkin aiheutti oikean tunnelman luominen. Riiteleminen hyvän porukan kesken tuntuu vaikealta, mutta treenit jatkuvat.

Uutena tanssina tällä kertaa aloitimme Polkan harjoittelun. Oli kiva päästä uuden tanssin kimppuun. Olimme isojen kesken jo odotelleetkin tätä. Kellotaulupolkat alkoivat sujua ja niimpä yhdistelimme niitä ikien ja kuoron omiin askeliin.

Dramatiikkaakaan ei harjoituksista puuttunut, kun oli vuorossa Tulva ja Manaus. Hurjan kuoron keskellä paniikinomaiseen tunnelmaan pääsi pakostakin, kun ympärillä manaus voimistui ja oma säntäilytila pieneni. Huh, huh. No, onneksi siitä selvittiin ja sopu löytyi.

Päivän selvästi kovin treenihetki koitti lopuksi. Huivitanssin hikinen hiominen alkoi ja sitä todella ilman armoa veivattiin ja veivattiin. Loppujen lopuksi se ei kuitenkaan haitannut, sillä siihen kuuluvat kolme tanssia ovat niin ihanat, että niitä kyllä mielellään tanssii. Ensin tutustut huiviin, sitten tanssitat huivia ja lopuksi annat huivin lentää...

Näissä tunnelmissa, 

Nora (Isot)

Elenan harkat 28.1.2012

Taas oli tiukat treenit ja paljon uutta asiaa. Kuoro sai menuetissä uudet paikat ja yritti parhaansa mukaan esittää vettä. Lähtövirttäkin yritettiin laulaa taustanauhan tahdissa kieli solmussa, ei niin hyvin tuloksin, tai sanotaan, että parantamisen varaa oli. :)  Uusia askelia opeteltiin ja tehtiin hymynaamoja. Turhanpanttina ei paljon seisoskeltu, mikä oli positiivinen asia. Välillä ilkeiltiin toisille eri porukoissa, mikä on vähän vaikeaa, kun normaalisti olemme yhtä suurta perhettä. Harjoittelimme myös teatterikälätystä, joka ei ole ollenkaan sama asia, kuin kuoron normaali kälätys. (Osaamme kyllä kälättää). Paljon jäi taas asioita "korvantaakse hautuumaan". Jatkoa odotellessa...  

Tanja (kuoro)

Yksi konserttinumero on korkattu!

Kääk, joko se meni? Folklandia 2012 hurahti ohi niin nopeasti, että koko reissu tuntuu hiukan epätodelliselta. No, hienoinen huojunnan tunne muistuttaa siitä että jollain epävakaalla alustalla sitä on oltu ja korvissa soi, joten kyllä, tämän on täytynyt tapahtua ihan oikeastikin.

Nyt on sitten osa Jako yhteen-konserttiakin korkattu ja julkistettu kaikelle kansalle. Ja hyvin meni! Energialataus tuntui ainakin meidän soittajien kesken ja välittyi toivottavasti myös katsomoon. Itseä oikein sykähdytti polskan loppunousu ja yli 40 tanssijan ja laulajan kolme taputusta ennen viimeistä värssyä samalla kun bändi päästeli kaiken mitä irti lähtee - ah, tätä lisää! Lounasta ei tarvittu, tuolla eli. Siltamenuetti ja Veto esitettiin tosin hiukan vähemmällä väellä kuin toukokuun konsertissa, mutta enempää meitä ei olisi lavalle mahtunutkaan. Miltähän sama tuntuu ja näyttää KOKO porukalla ja Sigyn-salin valoissa?

Neljän soittajan kesken kävimme heti Kiikurien rykäyksen jälkeen keinumassa oikein kunnolla toisella keikalla, ja sen jälkeen oli ohjelmassa Kiikurien "kasvoton" promotempaus. Teimme ehkäpä Folklandian historian ensimmäisen ei-ohjelmaan kuuluvan flash mob-henkisen tempauksen (vai menisikö tämä kuitenkin performanssitaiteen puolelle, hmm...). Siispä kun viitisenkymmentä valkoisilla, numerolla 55 koristetuilla naamareilla varustettua hlöä vaelsi äänettä pitkin laivaa lauantaipäivänä, kerääntyi yhteen portaikkoon pitkäksi jonoksi ja vaelsi sitten kohti omia hyttejä - se oli Turun Kiikurit! Naamarin suojista oli hauska tarkkailla vastaantulijoiden ilmeitä. Heh. Tätäkin lisää. Mutta milloin ja missä, se on vielä arvoitus...

Paluu treeniarkeen on tosin aika äkillinen - jo tiistaina jatkamme treenejä kuoron kanssa ja pääsemme sitten upouusien, tammikuun puolella sävellettyjen ja sanoitettujen laulujen kimppuun. Aloitamme räväkällä karjalaisella rallilla ja letkeällä sottiisilla. Kiva päästä kuulemaan miten ne toimivat laulajien suussa.

Hrrr, hyvä reissuhyrinä on päällä vielä näin seuraavanakin päivänä. Kyllä kannatti.

Marjaana (pelimannit/kuoro)

6.1.2012 Elenan loppiaistreenit

Olipa taas. Yhteistreenit nimittäin. Ja vielä Elenan tiukassa otteessa. Kirjaimellisesti Elena hyppyytti koko porukkaa, joka oli paikalle saapunut. Miesnäkökulmasta tilanne näytti hyvältä, kun useampi kymmentä naista tanssii edessä. Vaikkakin katse oli enemmän kiinni nuoteissa kuin tanssijoissa.
Näinkin pitkät treenit menevät sujuvasti, kun on kerran ohjaaja, joka tietää mitä haluaa. Vaikka ei vielä välttämättä tiedä kaikkea mitä haluaa, mutta ainakin tietää mitä haluaa näiltä treeneiltä. Ja kun ohjauksen alla on puolen sataa ihmislasta, niin tiukkaa otetta tarvitaan. Sen verran mitä soittelujen lomassa on ehtinyt tanssijoita katsomaan, näkemäni lupaa hyvää tulevaa juhlakonserttia varten. Asiantuntijan palkkaaminen oli hyvä ajatus ja paranee yhä.

Puvustus tarkistettiin ennen Folklandian esitystä - koreografin ja puvustusvastaavan syynissä miestanssijoita. Läpi menivät.

Näin pelimannismiehenä tulee enemmän veivattua tämän musiikkipuolen kanssa. 9 pelimannin sovittaminen on työ sekä musiikillisesti, vaikkei ehkä fyysisesti. On sen verran joviaalia ja hyvähenkistä porukkaa. Sen lisäksi vielä musiikki pitää myös sovittaa koreografioihin. Musiikki on paitsi menevää ja mukiinmenevää, myös uudella tavalla haastavaa. Ainakin itselleni. Ja sen verran, kun on näitä uusia soittajatovereita tullut tutuksi, niin mukana on myös soittajia, joiden taustalta ei suuremmin löydy kansanmusiikkia.Tämähän tuo lisämakua sekä heille, että meille ja sitä kautta koko tuotannolle.

Ilme kertokoon kaiken.

Kaiken kaikkiaan, loppujen lopuksi ja hellien sormenpäiden jälkeen jäi koko treeniurakasta hyvä maku ja mieli. Vaikka loppiainen olikin, oli tämä taas yksi askel lisää matkalla kohti juhlakonserttia ja vaikka sinne on usempi askel matkaa, niin tämäkin askel lupaa hyvää ja tuo lisäpontta seuraaviinkin.

--- (pelimannit)


Kuvat: Jouko Aaltonen

Yhteistsemppi ennen viimeistä läpimenoa Folklandia-setin läpimenoa. Soittajien joukossa myös blogitekstin anonyymi laatija.

4.12.2011

Harjoitukset alkoivat klo 12. Aloitimme näyttämällä Elenalle mitä olimme saaneet aikaan sitten viime kerran. Teimme parhaamme jotta Elenan olisi ylpeä tuotoksistamme, mutta se ei aivan riittänyt. Lopputulos oli - lisää harjoitusta. Aloitimme siis Elenan ohjauksella korjaamaan virheitämme ja parantamaan esitystämme, jotta pääsisimme siihen 100 prosentin lopputulokseen jota Elena toivoi. Suurinta muutosta tarvitsi polska. Jokaisella oli vielä hieman hakemista askeleissa ja paikassaan lavalla. Menimme monta kertaa läpi tanssin välillä jopa osissa ryhmien kanssa. Isojen nosto tuotti yhä vaikeuksia, jotta kaikki saataisiin ylös ja pysymään ylhäällä. Samoin loppusarja tarvitsi lisää eloa. Aika kuitenkin pääsi loppumaan ennen kuin saimme kaiken valmiiksi, mutta kukaan ei vielä ollut luovuttanut, vaan kaikki olivat valmiita parantamaan esitystä.

Nostoja naisryhmässä tehdään yleensä aika harvoin...

... ja Nooran ilmeestä päätellen tästä ei IHAN vielä nousta suorille käsille seisomaan.
Mutta kyllähän tuo ainakin pyörimään laitetaan!

Oli tauon paikka. Soittajat pääsivät taas harjoittelemaan omassa rauhassa ja tanssijat saivat hengähtää kuten myös Elenakin. Häneltä kun olisi kohta ääni päässyt loppumaan, kun niin suurta laumaa ihmisiä on kovin vaikea pitää hiljaa.

Seuraavaksi pääsivät miehet harjoittelemaan omaa esitystään kevätjuhlaa varten. Elena kertoi ensin esityksen ideaa ja mitä toivoi kohtaukselta. Kohtaus oli hiljainen, joka saattoi olla kovin vaikeaa miehille. Mutta näytti onnistuvan hyvin.

Isojen ja Ikien menuettisola on jo aika pitkä - ja toukokuussa se on vielä pidempi!

Harjoitukset jatkuivat vielä nuorten vuoroon. Oli aika harjoitella Huivitanssia, joka osoittautui yllättäväksi haasteeksi. Kuuntelimme aluksi kappaleet, ne olivat kauniita ja herättivät intoa oppia. Tanssit olivat sen sijaan aivan erilaisia kuin mihin olimme tottuneet, mutta samalla ihanan haastavia. Askeleet olivat hyvin sulavia, joka on vaikeaa jäykälle tanhuajalle, ja huivi liikkui askelien mukana. Vaikeinta saattoi olla pitää huivi kädessä eikä lattialla. Nopealla vedolla "opimme" kaksi osaa kolmesta tanssista. Hiestä märkinä ja ylpeinä lopetimme harjoitukset ja aloimme miettiä omia harjoituksia tanssia varten. Onneksi koko harjoitukset päätyivät videolla helpottaakseen harjoittelemista.

Harjoitukset jatkuivat vielä Elenan johdolla Ikeillä, mutta me nuoremmat liukenimme paikalta odoittaen ensi kertaa.

Liine (Isot Kiikurit)

Kuvat: Jouko Aaltonen

Elenan harkat 5.11.2011

Rankka työviikko takana itse kullakin. Mutta jos kerran ohjaaja saapuu paikalle Oulusta asti, on syytä tällätä itsensä volkkariin ja huristella kohti Jyrkkälää ja lauantaiharkkoja. Puolivälissä matkaa ajatus alkoi pikku hiljaa tuntua hyvältä ja silkka inhimillinen uteliaisuuskin nosti päätään: mitähän päivä toisi tullessaan?

Elena aloitti päivän kertomalla omista visioistaan ja Vaahteramäen Eemelistä. Eemeli liittyy juhlaamme antamalle sille visuaalisen ilmeen: raitaa, ruutua, puuvillaa, pitkää hametta ja sinistä väriä. Muun muassa. Torikansaa vaeltamassa kuin vaahteramäkeläiset aikanaan kohti toria ja torilla.

Infon jälkeen Isot Kiikurit, Iki-Kiikurit ja kuorolaiset alkoivat pakertaa yhteisten askelten kimpussa. Hei, kukaan ei mene väärään suuntaan!

Pelimannit tapasivat ensimmäisen kerran lähes koko porukalla. Soittokaverit Turun Kansantanssin Ystävistä ja toisista proggiksista täydentävät Kiikurien vakiopelimanneja.

Ja sitten se alkoi: meidät kuorolaisetkin asetettiin paikoillemme. Tresteg – vaihtoaskel – tresteg, ja uudelleen. Ja vaihtoaskel – ristiaskel. Ja vaihtoaskel – parin kanssa pyöriminen. Tässä vaiheessa alkoi olla selvää, että kuoroon on hakeutunut aika monta tanssijaa! Kun oli vielä opittu etuaskel – vaihtoaskel – ristiaskel isossa ympyrässä ja saatu uusi koodinimi, Elena halusi esittää kaiken pelimanneille heidän säestämänään. Ja kuorolaiset palasivat omiksi persoonikseen: jalat olivat eri paria eikä trestegistä oltu kuultu juttuakaan. Voi ei! Uutteran toistamisen ja Elenan hyvien, ja kärsivällisten, ohjeiden jälkeen päästiin alusta onnelliseen loppuun. Pieni osa konserttiohjelmaa on valmis – melkein.

Päätössettiin kuuluvan polskan kuviot alkavat kehkeytyä, tästä se lähtee...

Koodinimi mansikka (kuoro)

Kuvat: Jouko Aaltonen

Asiaan! Ensimmäiset varsinaiset konserttitreenit 16.10.2011

Takana on kansanmusiikin ja –tanssin täyteinen viikonloppu. Osalla aikuis- ja lapsiryhmistä oli lauantaina omat keikkansa, ja illalla moni lähti katsomaan KekriFest-tapahtumaan kuuluneita loistokkaita esityksiä. Sunnuntain moni puolestaan aloitti käymällä kansanlaulukirkossa Turun tuomiokirkossa, samaiseen KekriFest-viikonloppuun kun sisältyi tällainenkin tilaisuus. Sunnuntai-iltapäivä jatkui Kiikurien aikuisryhmien nelituntisilla juhlakonserttitreeneillä Elenan johdolla.

Isot Kiikurit ja Iki-Kiikurit pääsivät ensinnä opettelemaan menuetin askeleita. Ennen varsinaisia harjoituksia Elena veti meille kuitenkin sellaiset alkulämmittelyt, että ainakin allekirjoittanutta alkoi jo hieman jännittää, että jaksaako tässä vielä oikeasti tanssiakin! Mutta menuetin rauhallisissa tahdeissa ehti syke palata kutakuinkin peruslukemille. Naamaa sen sijaan oli välillä vaikea pitää peruslukemilla: viimeistään siinä vaiheessa oli nauru herkässä, kun porukka jaettiin neljään jonoon, jotka lähestyivät salin keskikohtaa samanaikaisesti salin eri kulmista ja joka jonon oli tarkoitus kulkea vastakkaiseen kulmaan ja sivuuttaa toisensa salin keskustassa kuin liikenneympyrässä ikään. Olikohan turkulainen liikennekäyttäytyminen meillä verissä liikaakin, kun ”liikenneympyrässä” syntyi aikamoisia läheltä piti -tilanteita? Peltiä ei sentään ryttääntynyt, korkeintaan rypistyi vähän otsanahkaa miettiessä, että hetkinen, miten tämän nyt pitikään mennä.

Lisäpaineita treeneihin toi japanilaisen tuotantoyhtiön kuvausryhmän läsnäolo. Aijaa seuranneen tv-ryhmän kameraan kun osui väkisin moni muukin...

Parituntiset menuettiharjoitukset olivat ohi tuossa tuokiossa. Kiikurien hallitus piti pikaisen kokouksen ja kokoustauon aikana joukkoon liittyi Kiikurien kuoro. Oli alkamassa polska-askelten opettelua ja kuorolaisten käskettiinkin hetkeksi unohtaa olevansa laulajia: konsertissa laulajatkin tanssivat ja päinvastoin!

Tämä roolinvaihto laulajista tanssijoiksi taisi aiheuttaa pientä alkuhämmennystä – kun muutamia polskan askeleita oli käyty läpi, ohjaaja naurahtikin, että ilmassa suorastaan voi nähdä kysymysmerkkien leijailun! No, eivätköhän nuo kysymysmerkit haihdu vielä Saharaan samalla tavoin kuin eräät muutkin, hyvin tunnetut ilmassa leijuvat asiat, kunhan uusia askelkuvioita ehditään enemmän treenata. Polskalle kun oli varattu aikaa vain puolisen tuntia, koska vielä piti ehtiä harjoitella lauluakin.

Tiivis treenipäivä olikin hyvä päättää rauhalliseen tunnelmointiin Illan hiljaisuudessa –laulun sävelin. Porukan ei juuri tarvinnut esittää väsynyttä, mutta onnellista fiilistä, jota lauluun haettiin, vaan sellainen taisi jokaiselta löytyä ihan luonnostaan kun alla oli intensiiviset tanssiharjoitukset! Ja monenko tanssi- tai laulu-urakka olikaan alkanut jo edellisenä päivänä? Harjoitusten jälkeen olisin ainakin itse tarvinnut kotimatkalle tulitikut pystyyn silmäluomien väliin niitä auki pitämään, sillä sen verran raukea olo iski, että tunsin olevani jonkinlainen riskikuski autoillessani kotia kohti - Illan Hiljaisuudessa, kuinkas muuten.

Anne C. (Isot/Kuoro)


Kuvat: Jouko Aaltonen

Koetetaan sitten jatkossa muistaa väistää AINA oikealta tulevaa.